Posts Tagged ‘ EU ’

Miksi innovaatiojärjestelmän tai -politiikan pitäisi olla kansallista?

By
0
30.1.2011
Miksi innovaatiojärjestelmän tai -politiikan pitäisi olla kansallista?

Suomen kansa on ollut olemassa ammoisista ajoista lähtien, siis se porukka, joka on pyörinyt suurin piirtein Suomen alueella ja puhunut nykysuomen kaltaista kieltä. Paljon myöhemmin keksittiin nationalismi eli siis se, että tietyn kansallistunteen omaava porukka pyrkii säilyttämään mm. itsemääräämisoikeutensa. Suomessa kansallisen symboliikan tehtailu alkoi vuoden 1809 jälkeen, kun Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta autonomiseksi yksiköksi kuitenkin...
Jatka »

Innovaatiounioni tweettailee ja fesettää

By
0
9.10.2010
Innovaatiounioni tweettailee ja fesettää

Onko osunut mediasta silmään juttuja 6.10. tapahtuneen Innovaatiounioni-julkistuksen johdosta? Itselläni ei, vaikka ehkä olenkin taannoisen blogaukseni johdosta jopa hieman herkistynyt aiheelle. En itse ollut Euroopan komission Suomen edustustossa pidetyssä julkistustilaisuudessa, kun olin samaan aikaan Messukeskuksessa. Tekesin Ubicom-ohjelma järjesti siellä FinnBuild-messujen yhteydessä rakennusväelle “Ubitekniikat rakennuksissa” -tilaisuuden, josta sain pienen jutunkin myydyksi. Oliko ehkä joku muu...
Jatka »