Kasvihuoneiden ledivaloja käsittelevä juttu palkittiin Innovaatiokiteellä (19. 4. 2011)
Satakunnan kansan toimittaja Anneli Kallioniemi on voittanut Innovaatiojournalismin seuran Finjon järjestämän Innovaatiokide 2011 -kilpailun. Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri luovutti Kallioniemelle luonnonkiteestä valmistetun palkinnon sekä 3 000 euron voittosekin tiistaina 19. 4. Päivälehden museossa Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa.
Teeri valitsi voittajan kymmenen loppukilpailuun päässeen jutun joukosta. Satakunnan Kansassa 21.6.2010 ilmestynyt juttu Kasvihuoneiden sähköntarve voidaan puolittaa ledivaloilla käsittelee kasvihuoneyrittäjien ja tekstiilialan asiantuntijoiden yhdessä kehittelemää ledivaloverhoa, joka sallii puutarhurille lähes ympärivuotisen tuotannon vähäisin kustannuksin.
“Juttu oli erittäin kiinnostava ja monipuolinen. Uuden yrityksen kuvaus ja sen yhteistyökuviot valaisinvalmistajan kanssa antavat innostavan kuvan idean kaupallistamisen todellisuudesta. Asiaa käsittelevän kotimaisen ja kansainvälisen tutkimuksen tuloksia kuvataan asiantuntevasti ja faktaruutu antaa lukijalle tarvittavat perustiedot yksinkertaisesti ja selkeästi. Artikkeli on tiivis ja helppolukuinen mutta kuitenkin monipuolinen kuvaus innovaatiosta. Siinä onnistutaan välittämään tieto innovaation hyödyistä niin yrittäjälle, kuluttajalle kuin ympäristöllekin”, Teeri perustelee valintaansa.
Kunniamaininnat jaettiin toimittaja Anu-Elina Lehden jutulle Star Trekistä tuli totta (Vihreä Lanka 15. 10. 2011) ja toimittaja Petri Pöntisen jutulle Ihme kivi (Suomen Kuvalehti 2/2010).
Innovaatiokide 2011 -palkinnon rahoittajana toimi Helsingin Sanomain Säätiö.
Innovaatiokiteen ja kunniamainintojen lisäksi Finjo jakoi Innovaatiojournalismin kivi 2011 -palkinnot kahdelle perinteisen median hankkeelle, jotka toteuttavat käytännössä innovatiivista journalismia. Kiven saivat Aamulehden Hyvä Arki -konsepti sekä kerran vuodessa ilmestyvä Apu-lehden Vihreä Apu -erikoisnumero. Lisäksi tutkija Seppo Sisättö palkittiin Innovaatiojournalismin tutkimuksen kivellä.
Voit katsoa tästä linkistä, kuinka kilpailun voittaja Anneli Kallioniemi kertoo voittaneen jutun syntytarinan. Satakunnan Kansan tekemä voittajan haastattelu taas löytyy täältä.
Innovaatiokide 2011 -kilpailun finalistit valittu (23. 3. 2011)
Esiraati on valinnut Innovaatiokide 2011 –kilpailun finaaliin kymmenen ehdokasta. Kilpailun tuomari, Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri julkistaa voittajan 19. huhtikuuta Päivälehden museossa Helsingissä järjestettävässä tilaisuudessa.
Innovaatiokide 2011 –kilpailuun jätettiin määräaikaan, 15. helmikuuta mennessä 64 ehdotusta, joista esiraati valitsi tuomarin arvioitavaksi seuraavat kymmenen ehdotusta:
- Ville Alijoki, Seija Aunila: Kana nimeltä Ross 508, Beta.yle.fi 20.12.2010
- Hanna Eriksson: Maaseudun tulevaisuus, Vihreä Lanka 10. 9. 2010
- Heimo Hatakka: Sellu soikoon, Talouselämä 43/2010
- Jorma Havula: Salatut isät, Sunnuntaisuomalainen 6 .6. 2010
- Jyrki Iivonen: Puusta voi tehdä mitä vain, sivu 1, Puusta. sivu 2, faktaruutu, Helsingin Sanomat 28.11.2010
- Jouni Junkkaala: Avoin juttu, Tietoviikko 5. 3. 2010, verkkoversio
- Anneli Kallioniemi: Kasvihuoneiden sähköntarve voidaan puolittaa ledivaloilla, etusivu, Kasvihuoneiden sähköntarve voidaan puolittaa ledivaloilla, sisäsivu, Satakunnan Kansa 21. 6. 2010
- Anu-Elina Lehti: Star Trekistä tuli totta, Vihreä Lanka 15.10. 2010
- Paula Nikula: Puhu purjeiden kanssa, Kauppalehti 25. 1. 2010
- Petri Pöntinen: Ihme kivi, Suomen Kuvalehti 2/2010
Esiraatiin kuuluivat Innovaatiojournalismin seuran edustajat Tuija Aalto, Christina Forsgård ja Jarmo Salmela sekä vuoden 2010 kilpailun voittaja Tiina Tikkanen.
Innovaatiokide 2011 -kilpailu käynnistyy (lokakuu 2010)
Innovaatiojournalismin seura Finjo myöntää huhtikuussa viidennen kerran Innovaatiokiteen vuoden parhaasta innovaatioaiheisesta jutusta. Innovaatiokide 2011 -palkinto myönnetään sääntöjen mukaan ”journalistiselle esitykselle, jossa erityisen ansiokkaasti on käsitelty jotain innovaatioteemaa”.
Parhaan jutun tai juttusarjan valitsee Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Hän luovuttaa luonnonkiteestä valmistetun Innovaatiokiteen sekä 3 000 euron palkintosekin voittajalle 19. huhtikuuta 2011 Päivälehden museossa Helsingissä järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa.
”Innovaatiokidekilpailu on vuosi vuodelta kasvattanut suosiotaan. Viime vuonna esiraati sai luettavakseen ennätykselliset 81 juttua tai juttukokonaisuutta ja toivomme tietysti vähintään yhtä innostunutta osanottoa tänäkin vuonna. Olisi hyvä nähdä mukana myös netti-, tv- ja radiojuttuja”, Finjon puheenjohtaja Carl-Gustav Lindén sanoo.
”Kilpailu on oiva tapa laajentaa niin lukijoiden kuin toimittajienkin ymmärrystä siitä, että miltä tahansa elämän osa-alueelta voi nousta innovaatioita. Ne eivät ole pelkkää teknologiaa, vaan yksinkertaisesti uudenlainen tapa hahmottaa maailmaa. Sen todistaa myös tämänvuotinen voittajamme, joka käsitteli koulumaailman innovaatioita”, Lindén sanoo.
Vuoden 2011 palkinnon rahoittajana toimii Helsingin Sanomain Säätiö.
”Suomessa tehdään suuri määrä kiinnostavia innovaatioita. Säätiön tavoitteena on, että suomalainen media kertoo näistä innovaatioista suurelle yleisölle. Juuri tätä päämäärää kilpailu palvelee erinomaisesti: se innostaa ja kannustaa toimittajia ideoimaan juttuja ja juttusarjoja lehtiin ja ohjelmia sähköiseen mediaan. Neljässä vuodessa kilpailu on vakiinnuttanut asemansa. Erityisen mielellään säätiö on mukana kilpailussa, johon panoksensa on antanut suomalaisen teollisuuden ja yliopistomaailman korkein johto”, säätiön yliasiamies Heleena Savela toteaa.
Innovaatiokide 2011 -kilpailuun voi osallistua vuoden 2010 aikana julkaistulla jutulla, juttusarjalla tai -kokonaisuudella, joka käsittelee uusia ideoita, toimintatapoja tai poikkitieteellisiä aihekokonaisuuksia. Kuka tahansa voi ehdottaa kilpailuun osallistujia 12. helmikuuta 2011 saakka.
Vuoden 2011 kilpailun säännöt:
1. Palkinto myönnetään journalistisesta jutusta, joka on julkaistu vuonna 2010 Suomessa. Mediatyyppiä ei ole rajoitettu, joten palkituksi voi tulla yhtä hyvin perinteisessä painetussa mediassa kuin sähköisessä mediassa ilmestynyt juttu tai radio- tai tv-ohjelma. Jos kyseessä on juttusarja, joka on alkanut vuoden 2010 puolella, sen voi ilmoittaa kilpailuun.
2. Etsimme journalistisia esityksiä, joissa on erityisen ansiokkaasti käsitelty jotain innovaatioteemaa. Innovaatioteemoja ovat uudet teknologiset keksinnöt ja niihin pohjaavat kaupalliset tuotteet mutta yhtä hyvin myös uudenlaiset liikeideat ja bisneskonseptit, uudet palvelukonseptit tai kansalaisten kehittämät uudet toimintamuodot. Innovaation käsite ymmärretään kilpailussa laajasti niin, että se pitää sisällään myös sosiaaliset ja kulttuuriset innovaatiot. Innovaatiojournalistinen juttu voi myös tuoda esiin jonkin tulevaisuusteeman tai siinä on selvä tulevaisuusperspektiivi.
3. Tarkoitus ei ole etsiä juttuja, jotka palvovat ja ihailevat innovaatioita tai innovaatiotaloutta. Myös innovaatiokäsitteen mielekkyyden kyseenalaistava artikkeli voi olla hyvää journalismia, jos juttu on perusteltu ja tehty hyvin.
4. On etu, jos jutussa on onnistuneesti etsitty uutta journalistista muotoa eli kehitetty uutta journalistista juttutyyppiä tai lähestymistapaa.
Ehdottaja:
Ehdotuksia palkinnonsaajaksi voi tehdä kuka tahansa. Jotta häveliäisyys ei estäisi parhaita juttuja löytymästä, ehdotukset voi tehdä myös anonyymisti. Niinpä kilpailuun voi ehdottaa omia tai kollegan töitä. Kilpailun tuloksia julkistettaessa kerrotaan vain palkinnon voittaja, ei ehdottajaa.
Ehdotukset tulee toimittaa seuran hallitukselle hallitus(at)finjo.fi 15. helmikuuta 2011 mennessä. Myös anonyymina tehdyt ehdotukset otetaan mukaan kilpaan. Anonyymin viestin voi lähettää kirjautumalla seuraavaan gmail-osoitteeseen (www.gmail.com, login name: nimeton.ehdottaja(at)gmail.com, salasana: 2011ehdottaja).
Postitse seuraa voi lähestyä lähettämällä ehdotukset osoitteeseen Finjo c/o Carl-Gustav Lindén, Hufvudstadsbladet, Pl 217, 00100 Helsinki.
Ehdotuksen tulisi sisältää:
1. Ehdotus palkinnon saajaksi (esim. Ville Virtanen, Mäntsälä Courier);
2. Selvitys siitä, mistä jutusta tai juttusarjasta palkinto myönnettäisiin;
3. Perustelut;
4. Ehdolle tarjottava juttu, mieluiten pdf-tiedostona, tai mikäli se ei onnistu, paperikopiona.
Tuomari:
Innovaatikide 2011 -kilpailun tuomarina toimii Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Tuomari voi halutessaan käyttää apunaan esiraatia, johon kuuluvat vuoden 2010 kilpailun voittaja Tiina Tikkanen sekä Innovaatiojournalismin seuran edustajat Tuija Aalto, Christina Forsgård ja Jarmo Salmela.





[...] Innovaatiokide 2011 [...]
[...] Innovaatiokide 2011 [...]
[...] Innovaatiokide 2011 [...]