Miksi innovaatiojärjestelmän tai -politiikan pitäisi olla kansallista?

Suomen kansa on ollut olemassa ammoisista ajoista lähtien, siis se porukka, joka on pyörinyt suurin piirtein Suomen alueella ja puhunut nykysuomen kaltaista kieltä. Paljon myöhemmin keksittiin nationalismi eli siis se, että tietyn kansallistunteen omaava porukka pyrkii säilyttämään mm. itsemääräämisoikeutensa. Suomessa kansallisen symboliikan tehtailu alkoi vuoden 1809 jälkeen, kun Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta autonomiseksi yksiköksi kuitenkin Venäjän keisarin alaisuuteen ts. löyhemmäksi osaksi Venäjää, kun oli ollut osana Ruotsia.

Kuten kaikki varmaan tietävät, niin ihan oma kansallisvaltio saatiin pystyyn sitten 1917. Tästä lähtien on voitu harjoittaa rajojen sisäistä koulutuspolitiikkaa, finanssipolitiikkaa, rahapolitiikkaa, innovaatiopolitiikkaa, turvallisuuspolitiikkaa ja niin edes päin. Vaikka kansallisvaltiosta on etuja sen jäsenille, on sen ehdottomassa hyväksymisessä varjopuolia. Ajatellaan, että on sisäpolitiikka ja ulkopolitiikka. On olemassa me suomalaiset ja sitten ne muut ulkomaalaiset. Tästä seuraa valitettavasti se, että jämähdetään ajattelussa ja jopa fyysisestikin näiden kansallisvaltion rajojen sisälle.

Ajattelun rajoittuneisuudesta kertoo myös kaikenmaailman Suomi-brändityöryhmät ja sekä jatkuva debatti kotimaisesta innovaatiopolitiikasta sekä siitä, että onko esim. Tekesillä, Aalto-yliopistolla tai vaikkapa Nokialla milloin mikäkin rooli sen suhteen.

Kehitystä on toki tapahtunut siihen suuntaan, että Suomen ottaessa käyttöön euron vuoden 2002 alussa rahapolitiikastamme tulikin koko EU:n laajuista. Tätä ennen toki integraatiota on tapahtunut muilla sopimuksilla jo pitkälti koko 1900-luvun loppupuoliskon ajan. Toisenlaista integraatiota ja rajojen löyhyyttä voi kokea vertaamalla vaikkapa (lento)matkaa Helsingistä Tukholmaan sekä (juna)matkaa Helsingistä Mikkeliin. Kesto on yleensä suunnilleen sama, mutta vain siksi, että Helsinki-Vantaan lentoasemalle on törkeän huonot liikenneyhteydet. Toisaalta taas korviini on kantautunut, että VR:llä on joskus ollut joku haaste aikataulussa pysymisessä… Mene ja tiedä, mutta edestakaisen matkan hinta Tukholmaan on parhaimmassa tapauksessa vähemmän (ts. meno-paluun saa alle 60 eurolla).

Tarinan opetus on se, että Suomessa voitaisiin vähän höllätä ajattelua niistä kiinteistä valtion rajoista, jotka eivät edes käytännössä ole niin kiinteät, ja alkaa miettiä, että mitenköhän suomalaiset instituutiot ja muut toimijat saataisiin kiinni paremmin – ensiksi vaikka lähialueiden, myöhemmin kaukaisempien alueiden – toimijoihin. Voitaisiin siis rakentaa valtion rajat ylittävä innovaatiojärjestelmä, josta hyötyisi sekä suomalaiset että ulkomaalaiset.

Brändityöryhmän muiden ehdottomassa kansallishengessä kokoonkasattujen komiteoiden palkkiot voitaisiin sitten tästä lähtien ohjata vaikkapa sen kansallisen infrastruktuurin parantamiseen.

Tags: Aalto-yliopisto, EU, finland, Globalisaatio, nokia, Sitra, Suomi, Tekes

This entry was posted on 30.1.2011 at 14.02 and is filed under Innovaatioista. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed.